maanantai 2. marraskuuta 2015

Vaateviikon pieni jatko-osa

Eli Veen vaatteista tuoreimmat.

Metsola

Frotee- ja trikoovaatteita, jotka ovat ehkä melkein liiankin retroja. Mutta vain melkein. Froteekangas potkupuvussa ja vihreässä bodyssa on paksua ja jos värit säilyvät pesussa ovat vaatteet käytännössä ikuisia. Potkupuku on kokoa 80 cm ja menee Veelle varmaankin siinä vaiheessa, jossa hän oppii konttaamaan. Kangas lienee siihen tarkoitukseen hyvin sopivaa. Trikookin sinisävyisessä bodyssa tuntui paksulta ja laadukkaalta.



Papu

Pidän merkin printeistä ja body tuntui olevan laadukasta kangasta. Hinta on kuitenkin mielestäni bodyssa aika kova, mutta alennettuna kohtuullinen. Kuten jo mainitsin, plussaa siitä, että ainakaan tässä bodyssa neppareita ei kauluksessa ollut.

Tuntuu, että vauvan vaatteet voi hankkia pelkiltä kotimaisilta yrityksiltä. Lisäksi erilaisilla markkinoilla ja torilla pyörii monenmoista käsityöyrittäjää, joiden tuotteet ovat taatusti design from ja made in Finlad.

Muutaman miinuksen antaisin yleisellä tasolla. Monelle yrityksellä oli huomattavasti laajemmat mallistot tytöille (mekkoja ja röyhelöisiä housuja). Kuitenkin samaan aikaan selkeästi pyritään jonkinlaiseen unisexmaisuuteen, esimerkiksi väreistä pannassa oli (poikaväri?) sininen. Poltettua oranssia, armeijanvihreää ja burgundia löytyi niidenkin edestä. Kaikki niitä värejä, jotka eivät Veen ihoon tai hiusten väriin istu. Ja arvatkaa mikä istuu? Sininen tietty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti