Jonnekin oli Farang. Keskiviikkoiltana sinne saa pöydän vielä samana päivänä. Junassa vähän jännitti. Toisen viinilasillisen jälkeen unohtui jo olla äiti ja isi. Neljännen kohdalla se taas muistui mieleen, mutta silti - olipas virkistävää olla hetken ihan vaan me.
keskiviikko 18. marraskuuta 2015
Kahdestaan
Syy viikon blogihiljaisuuteeni oli loma. Meidän piti lomailla Tukholmassa, mutta toisin kävi. Vee sairastui ja jouduimme perumaan reissun. Onni onnettomuudessa, pääsimme ekaa kertaa Veen syntymän jälkeen kahdestaan jonnekin.
Jonnekin oli Farang. Keskiviikkoiltana sinne saa pöydän vielä samana päivänä. Junassa vähän jännitti. Toisen viinilasillisen jälkeen unohtui jo olla äiti ja isi. Neljännen kohdalla se taas muistui mieleen, mutta silti - olipas virkistävää olla hetken ihan vaan me.
Jonnekin oli Farang. Keskiviikkoiltana sinne saa pöydän vielä samana päivänä. Junassa vähän jännitti. Toisen viinilasillisen jälkeen unohtui jo olla äiti ja isi. Neljännen kohdalla se taas muistui mieleen, mutta silti - olipas virkistävää olla hetken ihan vaan me.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
On hyvin tärkeää muistaa, että olette myös pariskunta, ettekä vain vanhemmat. Ihanaa, että saitte pienen irtioton ja toivottavasti Vee on jo paremmassa kunnossa.
VastaaPoistaNäinpä :) ja oli kyllä oikein kiva reissu ja Veekin parani flunssastaan melko nopeasti.
VastaaPoista