Viimeinen

Päätin jo keväällä yliopistossa, että kyseessä olevan tekstin aika tulee vielä tämän vuoden puolella. Ajoitus täsmentyi myöhemmin ja tässä se nyt on. Viimeinen teksti.

Miksikö se on sellainen? Tuntuu, että se miksi halusin tätä blogia kirjoittaa, on haihtunut. Nimittäin pienten, hyvien asioiden huomioiminen ja omasta elämästä kertominen matkan päästä. Tuntuu, että alan olla sinut Ronnalassa asumisen ja tämän elämänmuodon kanssa. Aiheetkin alkavat valua käsistäni kuin hiekka; samat pionit kukkivat joka kesä ja käymme yhä uudelleen Porvoossa ja paikallisissa kahviloissa.

Päiväni ovat aika kaavanmukaisia Veen kanssa ja hänen elämäänsä en täällä halua tämän enempää jakaa. Poika voi sitten isompana itse päättää, miten haluaa sosiaaliseen mediaan osallistua. Lapsi myös suppeuttaa sitä piiriä, jossa arki kulkee. Tänään olen istunut hiekkalaatikolla, siivonnut keittiönkaappeja päikkäriaikaan, käynyt kaupassa ja ruuan jälkeen pulahtanut uimassa Konnanmontulla ja sitten vielä saunonut. Kokonaisen blogitekstin kirjoittaminen näin arkisesta elämästä ei ole minulle luontevaa.

Olen aina viehättynyt kouluvuoden kulusta, syksy on uuden aikaa. Nyt valo alkaa muuttua kultaisemmaksi, uudet vaatteet ja värit kiinnostavat ja keittiön kaappien siivoamisen lisäksi tekee mieli pölyttää kaikkea muutakin. Siksi ajoitus tähän elokuun alkuun on itselle luontainen.

Minulla on jo nyt ollut huono omatunto, etten ole päivittänyt blogia säännöllisesti. Kirjoittaminen on alkanut tuntua iloisuuden sijaan velvollisuudelta ja se ei ole hyvä asia. Koska blogia ei ole pakko kirjoittaa, koen järkeväksi karsia tämän todo-listalta. Se lista nimittäin kasvaa loppuvuodesta uudella vauvavuodella, nyt vaan taaperoikäisen tuomien haasteiden kera. Haluan keskittyä siis lapsiimme ja minimoida muun huonoa omaatuntoa aiheuttavien asioiden määrän.

Vaikka olen korostanut kirjoittavani itseni vuoksi, olen sitä yrittänyt tehdä myös teille. Kehittää uusia aiheita, seurattavia tekstejä ja parempia kuvia. Toivottavasti välillä olen onnistunut. Kiitos, että olet seurannut tätä blogia, piipahtanut täällä silloin tällöin tai luet nyt ensimmäisiä kertoja. Elokuun oranssi valo laskee takanani vehnäpellon tasalle, iltatuuli läikyttää verhojen varjoa ja Ronnala hiljenee.

Jotain punaista

Tuntuu, että jotakin on muuttumassa. Huomioin asian laidan vasta nyt, vaikka pieniä merkkejä siitä on ollut ilmassa jo pidempään.

Ensinnäkään en ole mikään suuri punaisen värin fani, mutta sitä on huomaamatta hiipinyt nyt vähän joka paikkaan. Olin ostanut vahingossa punaisen aurinkokennovalaisimen tarkoituksenani hankkia valkoinen, mutta laitoin sen kuitenkin roikkumaan. Punaiset unikot ovat levinneet hallitsemattomasti kukkapenkissä. Ostin puolihuolimattomasti punavalkoraitaisen paidan.

Tuntuu, ettei kysymys ole vain punaisesta väristä. Jotakin levotonta läikkyy ilmassa ja haluan muutoksia. Tavallisesti heinäkuu on epäaikaa, venyviä päiviä, laiskaa kirjanlukua ja pysähtyneisyyttä, mutta nyt se tuntuu ihan muulta. Ehkä kysymys on vain Muumiperheen lauluretken Pikkumyy tahtoo juhlia-laulun sanojen kaltaisesta fiiliksestä: "Päivä on kaunis, tuuli on lauha, Muumilaaksossa kelluu rauha, ihan liian hiljainen, sileä, niljainen." Tai sitten jostakin muusta, josta punainen on vain hehkuvaa esimakua.

Runsasta ja simppeliä

Puutarhamme on tällä hetkellä vaisun oloinen. Juuri nyt oikein mikään ei ole kunnolla kukassa ja olen keskittynyt lähinnä lehtien ihailuun. Uusissa kasvihankinnoissani olenkin alkanut kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota lehtimuotoihin ja väreihin sekä niiden kontrasteihin. Tällöin kukkimattomana aikana säilyy puutarhan mielenkiintoisuus.

Sain kuitenkin koottua kaksi maljakollista (oikeammin maljakollisen ja pullollisen) kukkia sisälle ihasteltavaksi. Toinen on runsas ja sisältää oikeastaan kaikkia kukkivia kukkia unikkoja lukuunottamatta. Runsauden vastapainoksi eteinen sai simppeleimmän mahdollisimman kukituksen: kaunis pullo ja ruusunoksa. Molemmat mielestäni aika ihania.

Nopea pihan fiksausvinkki

Meillä tähän fiksaukseen kului eilen tunti ja kymmenen minuuttia. Joillakuilla kuluu vähemmän ja toisilla taas enemmän.

Puhun nurmikon leikkuusta. Tavallisesti meillä menee siihen vartti vähemmän, mutta reissujen vuoksi olemme laiminlyöneet hommaa lahjakkaasti parin kolmen viikon ajan.

Epäilen, että joku ohikulkija on katsonut jo kauhistellen pihaamme, sillä puutarhanhoito tuntuu täällä Pohjanmaalla tarkoittavan nurmikon hoitoa. Tavallisin pihatyyppi on laaja nurmikko, jossa töröttää tuija ja morsiusangervo (tai vastaavat kasvit), ja jota leikataan vähintään pari kertaa viikossa. Meillä asiassa hiukan lääväillään, kuten myös rikkaruohojen kitkennässä, mutta toivottavasti saamme ohikulkijoilta jotain anteeksi, sillä pihassamme taitaa olla alueen laajin kasvivalikoima.

Mutta vaikka nyt vähän nurmikon hoitoa parjasinkin, on se helpoin tapa saada piha siistiksi. Havainnekuvissa ylempi on "tilanne ennen" ja alempi "tilanne jälkeen". Suosittelen!

Äidille särkyneitä sydämiä

Olimme pikavisiitillä Järvenpäässä ja sunnuntain pyhitimme perhepäiväksi. Halusimme tehdä jotakin rentoa ja lomailumaista, joten lähdimme heti aamusta Helsinkiin.

Siellä pääkohteenamme oli Torikortteleissa, suurkirkon vieressä sijaitseva Helsingin kaupunginmuseo. Siellä oli meille jokaiselle jotakin. Veelle Lasten kaupunki, joka oli tarkoitettu hiukan isommille museokävijöille, mutta joka sai myös yksivuotiaan hihkumaan riemusta. Vee kiipesi isoja kivirappusia ylös ja alas, tepasteli laivassa pitäen reelingistä kiinni, hakkasi pleksein suojattua ikkunaa ja järjesteli nukkekotia ja mummolaa. Niin hauskaa oli, että ukkeli sammahti, kun siirryimme katsomaan minun mielenkiinnonkohdettani, Museum of broken relationshipiä.

Ideana särkyneiden suhteiden museossa oli esitellä esineitä, jotka ovat kuuluneet jo menneeseen suhteeseen ja joista ihminen ei ole halunnut tai osannut luopua. Jokaisella esineellä oli tarinansa, jonka sai luettua suomeksi pienestä vihkosesta. Esineitä oli sekä Suomesta että maailmalta. Puolalaiset taiteilijat ovat koonneet näyttelyä monesta eri maasta ja näin tehtiin myös Suomessa. Kaikki näyttelyyn tuodut esineet eivät ole esillä, mutta niiden kaikkien tarina löytyy netistä. Pidin näyttelystä, vaikka välillä se alkoi itkettää. Toisaalta kaikkien suhteiden päättyminen ei ole surullista, joten sinänsä näyttelyssä oli mukana myös toivoa, huumoria, vapautumista ja onnea. 

Viimeiseksi katsoimme Helsingin valitut palat näyttelyn, joka kiinnosti Mattia. Erityisesti siellä oleva 1800-luvun lopun Helsingin pienoismalli. Valitut palat oli myös melko interaktiivinen ja mielenkiintoisella tavalla rakennettu. Kaiken kaikkiaan museokäynti oli oikein kiva ja museon ehdoton hyvä puoli on, että sisäänpääsy sinne on ilmainen. Jos päätätte lähteä museoon, kehotan samalla vierailemaan myös Torikortteleissa, joihin on tullut paljon pieniä, hauskoja kauppoja.

Puutarhan uudet ilot: ylisuuret lapsielementit

Hiekkis saapui viime syksynä ja se vie pihastamme tilaa 12 m2, toki 1300 m2 tontilla se ei niin tunnu.

Mutta hetkinen, näitä tuntuu tulevan lisää. Ostimme nimittäin Veelle uima-altaan. Kokoa oli pienestä paketista hankala hahmottaa, mutta paketin aukaistuamme huomasimme: jep sekin on iso. Täyttämiseen kului kolmisen varttia, joista minä uhrasin letku kädessä seisomiseen puolet ja Matti puolet (ja siitähän piti repiä huumoria, katsokaa vaikka kuvaa). Tietenkään Vee ei tykännyt uida altaassa, joten se tyhjennettiin seuraavana päivänä. Tähän tällaiseen alkaa jo tottua...

Odotan siis innolla tramppaa, sille on jo paikka katsottuna.

Huono ajoitus

Ja niinhän siinä kävi, että pionit olivat alkaneet kukkia juhannuksena, kun olimme Kurkiaurankadulla. Viimeinenkin nuppu aukesi , kun tulimme Veen kanssa kotiin. Ensi vuonna en mokaa tätä hommaa, vaan olen paikalle sen viikon, kun nämä kaunistukset kukkivat. 

Kurkiaurankadulle olen jostakin pensaasta napannut täysin vaaleanpunaisen pionin, ehkä Sarah Bernhardtin, mutta niitä ei näkynyt enää kukassa palattuamme. Tällaisia uhkeita kukintoja olivat pensastuneet kasvustot täynnä.

Muut huoneet

Eipä meille olohuone-makkari-keittiön lisäksi uuteen kotiin paljon muita huoneita jääkään; eteinen ja Veen huone. Ja kylpyhuone saunalla. Siitä ei tosin ole kuvia, sillä valaistus on noissa tiloissa kameran kannalta surkea. Mutta lattia on siellä tummanharmaa, yksi seinä vaaleanharmaa ja loput valkoisia. Vessanpönttö, pyykkikaappi, allas ja pikkuruinen sauna. Siinäpä ne.

Veen huoneessa perusvärien linja jatkuu. Eteinen on musta-valkoinen.

Uusi olohuone

Saimme ennen juhannusta jo suurimman osan tavaroista Kurkiaurankadulla paikoilleen ja kun Matti sunnuntaina lähti takaisin kotiin, olivat viimeisetkin asiat järjestyksessä.

Kurkiaurankadun sisustus poikkeaa aika paljon kotikotimme kalustuksesta. Oli kiva kokeilla ihan uutta tyyliä täällä. Siinä missä Ilmajoella on vanhaa,  on Järvenpäässä modernia ja siinä missä Ilmajoella on pastellia ja murrettuja värejä, on Järvenpäässä kirkkaita perusvärejä. Molemmista tykkään kovasti.

Olohuone-makuuhuone-keittiön päiväpeitto uupuu ja pöytä koki matkan varrella muodonmuutoksen. Olin ostanut tori.fistä keltaisen vuoden -74 pinnatuolipöytäryhmän, mutta 70 cm kapea pöytä näytti pulpetilta isossa huoneessa. Onneksemme emme olleet vielä hankkineet terassille pöytää, joten kapea keltainen pöytä päätyi ulos ja uusi, musta 95 cm leveä pöytä tuli olohuoneeseen. Ulos hankimme mustat tuolit ja keltaiset jäivät sisään. Vastavärien mätsäys oli itseasiassa vahinko, mutta toimiva sellainen. 

Pikku vilkaisu

Kannoimme eilen tavarat Kurkiaurankadulle ja kävimme Ikeassa. Huomattavasti rankempaa oli shoppailu kuin tavaroiden sisään saattaminen.

Tänään aloitamme kasausurakkaa ja illalla toivottavasti on valmista. Kotona pionien nuput näyttivät niin uhkeilta, että ne saattavat puhjeta ollessamme täällä. Siksi nappasin muutaman mukaan maljakkoon tänne. Hullu mikä hullu, mutta ne selvisivät matkasta ja muutosta hyvin, ehkä paremmin kuin kasvattajansa.

Ja miten kävi yrttien?

Koko kevään kestänyt jännitysnäytelmä (not) "Pysyvätkö yrttini hengissä ulkona istutusta varten" on nyt ohitse.

Ja eivät selvinneet. Paitsi yksi ja puolittain toinenkin. Minttu sinnitteli loppuun saakka ja rosmariini kiri ihan viime metreille, kunnes kuivahti (!) noin viikko sitten. Basilika numero kaksi pääsi ulos saakka, mutta korianteri houkutteli luokseen kirvoja.

Muutto käynnissä

Veen huoneessa näyttää nyt tältä.

Pahvilaatikkokasa on saavuttanut maksimipisteensä ja kaikki pakattavissa oleva on nyt pakattu. Tavaraa ei loppujen lopuksi ole kovinkaan paljon Kurkiaurankatua varten, joten muutto sujunee helposti. Tosin vielä pitäisi hakea samanmoinen tavarakasa Ikeasta, mutta sen teemme vasta kun nuo tavarat on tyhjätty uuteen asuntoon.

Fiilis on odottava. Eniten haaveilen siitä, että saamme kaikki tavarat paikoilleen, istumme illalla kahdestaan sohvalle ja kilistämme uudelle kakkoskodille.

Sänkyshoppailua

Päättäessämme, että Vee saa oman huoneen Kurkiaurankadulta, jouduimme toteamaan, että meidän makuuhuoneemme on siellä yhdistetty keittiö-olkkari-makkari. Melko mielenkiintoinen kombo, noin niinkuin sisustusmielessä.

Katselimme netistä ja eri liikkeistä montaa eri sänky- ja sohvavaihtoehtoa. Lopulta päädyimme siihen, että ostamme ihan rehellisen sängyn, josta yritämme muodostaa sohvamaista. Tämä siksi, että tiedän, ettemme todellakaan jaksa joka ilta ja aamu pedata sohvasänkyä pois, vaikka mekanismi olisikin kuinka näppärä.

Ensin silmäni osuivat Avaroomin ihaniin sänkyihin, mutta lopulta päädyimme siihen, että niissä budjetti tulee vastaan. Erityisesti siksi, että Lähdesmäellä Unicon jenkkisänky oli puoleen hintaan. Ostimme siis sen, mutta myös Avaroomista jotakin, jolla naamioida sänky sohvamaisemmaksi.

Päiväpeitto, joka pedataan vetoketjulla, alkoi kiinnostaa. Se olisi helppo joka aamu ja ilta käyttää ja sänky pysyisi kuosissaan, vaikka siinä istuttaisiin (=röhnötettäisiin). Niinpä marssimme liikkeen showroomiin Vantaalle viime lauantaina.

Olin jo valinnut kuosin ja hyväksyttänyt sen Matilla, mutta kaupassa aloimmekin jahkailemaan. Artekin Sienna ihastutti ensin, mutta Marimekon Kivet ja Kanteleen kutsu näyttivät paikan päällä hyviltä. Loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin ostamaan Siennan ja pari metristä pitkää tyynyä ikäänkuin selkänojaksi. Koska keittiön pöytämme on keltainen, valitsimme keltaisen vetoketjun, kuten tässä kuvassa.

Kurkiaurankadulla

Pääsin toissapäivänä käymään ensimmäistä kertaa tulevalla citymökillämme (kuten siskoni sen risti). Tunnelma oli epätodellinen ja meinasin ensin kysyä rakennusmieheltä saanko ottaa kuvia siellä, sitten tajusin, että asuntohan on meidän.

Eteinen oli väljä, makkari pieni, sauna ja vessa kompakteja ja olohuone-keittiö iso. Olemme päättäneet antaa makkarin Veelle ja majoittua itse olohuone-keittiöön. Ilokseni terassi vei pienestä pihasta yli puolet ja sinne mahtuu oivallisesti iso ruokapöytä. Siitä tulee hyvä kesähuone. 

Nyt olen vaellellut pitkin Järvenpäätä ja miettinyt, että millaista täällä sitten onkaan taas (vähän) asua. Sitä on yllätävän vaikea kuvitella. Juhannuksena se selviää.

ps. pahoittelut sumeista kuvista, käytin uutta objektiivia ja säädöt olivat vähän hakusessa.

Outo kuukausi

Toukokuu oli puutarhassa outo kuukausi. Lämpimien ilmojen myötä koko homma lähestulkoon räjähti käsiin ja sen jälkeen tahti onneksi hiukan hiljeni.

Mielestäni monet kasvit tuntuvat olevan vielä vähän sekaisin. Meillä kukkivat nyt yhtäaikaa omenapuut ja narsissit, syreeni aloittelee ja jopa pionien nuput pullistelevat uhitellen kukkimista, vaikka yleensä kukat ovat tulleet vasta heinäkuussa. Samaan aikaan yhdessäkään hortensiassa (Mustilan, syys ja joku saksalainen) ei ole vielä lehtiä!

Lelut

Olen todennut, että 1-vuotiaalle on turhaa  haastavaa hankkia mitään leluja. Veen suosikkilelut ovat tällä hetkellä pinottavat purkit ja juuri muilla leluilla hän ei leikikään. Purkkeja on meillä jo kolme eri settiä: yläkerrassa, alakerrassa ja ulkona omansa.

Mutta lelujen lisäksi kelpaavat kaikki oikeat tavarat sekä kaikki, mitä voi avata ja sulkea. Kännykkä, kaukosäädin, kattilat ja niiden kannet, kapustat, vispilät ynnä muut, kivet, ruohonkorret, keittiöpyyhkeet, märät vaatteet, uunin nupit...

Olen antanut jo niin monesta asiasta periksi (kaikesta muusta paitsi uunin nupeista), että ihan sama... "Ota, ole hyvä, äidin puuterirasia."

(tilasin uuden, luonnonkosmetiikkaa merkiltä Zuii, siinä on  ruusun terälehtiä!)

Kirjavinkki

Olen ollut aina lukijatyyppiä. Minulla ei liene elämässäni taukoja, jolloin en olisi lukenut. Yöpöydälläni on aina nököttänyt jokin kirja ja olen suhtautunut lukemiseen intohimoisesti. Muistan pienenä tyttönä rakastaneeni kesälomaa, koska aikaa lukemiseen oli loputtomasti. Parasta oli maata sängyllä auringonläikässä ja lukea, lukea, lukea... Vanhempani kehottivat minua menemään välillä ulos ja niinpä siirryin kirja kädessä mökin pihakeinuun.

Veen syntymän jälkeen minun on kuitenkin ollut vaikea päästä kiinni lukemiseen. Luen edelleen joka ilta, mutta en suhtaudu lukemaani intohimoisesti. Olen muutaman kerran jopa valinnut nukkumisen lukemisen sijasta. Lisäksi minun on vaikea seurata polveilevaa juonen kulkua, mutten viitsisi siirtyä ihan höttökirjallisuuteenkaan.

Nyt kuitenkin löysin kirjan, joka herätti kytevän lukuhimoni täyteen roihuun. Olen muutamana iltana mennyt sänkyyn jo puoli kymmenen hujakoilla, että jaksan lukea mahdollisimman pitkään. Latasin Minna Eväsojan Melkein geishan Elisa-kirjasta padilleni, sillä kirjastossa siihen oli pitkä jono. Kuulin Eväsojan haastattelun Yle Puheelta ja se ihastutti niin, että päätin lukea Japanista, teetaiteesta, japanilaisuudesta ja gaijinista kertovan kirjan. Jos olet lukenut Emmi Itärannan Teemestarin kirjan, lue myös tämä. Jos et ole lukenut, niin lue silti Melkein geisha. Jos et vakuutteluista huolimatta usko, kuuntele haastattelu tästä, kliklik ja ihastu itse!

Yki Nummi leviää

Ostimme muutama vuosi sitten ihka ensimmäisen design-valaisimen kotiimme. Se oli Yki Nummen Lokki.

Kun Vee sai oman huoneen siirtyi hänen huoneessaan ollut jalkalamppu no, roskiin ja olohuoneen jalkalamppu Veen huoneeseen. Olohuoneeseen piti saada lamppu ja päätimme tehdä taas design-hankinnan.

Jokin Nummen suunnittelussa viehättää, sillä hänen lamppunsa valikoitui myös olkkariin.
Päätimme jo silloin, että jossakin vaiheessa hankimme jalkalampun kanssa samanlaisen pöytävalaisimen. Kun se sitten oli yli satasen alessa, oli aika hankinnan. Nyt työpöydällä seisoo mahtipontisena ja valovoimaisena Kupoli.

Vekotin

En perinteisesti ole mikään välineurheilija. Siis puutarha- (tai missään) mielessä. Uskon tämän saaneen alkunsa lapsuudessani, kun olemme mökillä olleet ties missä lapsityövoimatalkoissa. Saunan perustusten alla olevat kivet vieritettiin rinnettä pitkin alas ihan vaan lapion avustuksella ja valtavat risukasat siirrettiin paikasta A paikkaan B käsin.

Kun muutin Ilmajoelle oli autuaan tietämätön koneiden ja erilaisten vekottimien mahdollisuuksista. Lapioin tyytyväisenä ison multakasan noin parinkymmenen neliön penkkiin ihan itse käsin, kun Matti unohti kertoa, että sen voi tehdä myös koneella.

Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää koneiden ja vekottimien päälle. Silti olin skeptinen, kun voikukkarautaa ostaessani näin tämän:

Se on rikkaruohon kitkijä, jonka avulla kitkemisen pitäisi sujua selkä suorana ja kädet mullattomina. "Onkohan tuo mistään kotoisin?" ajattelin heti. Mutta sitä oli kuulemme kehuttu. Autontakapenkille siis ja testiin.

Ja huhhei, vihaan kitkemistä, mutta tämän vekottimen kanssa kitkin ihan iloisena puolet tuijapenkistämme!

Se toimii erityisesti yksijuuristen tai tiheän juurituppaan omaavien rikkaruohojen kanssa, juolavehnä ja muut juuristonsa levittävät kannattaa edelleen kitkeä käsin. Laite laitetaan maahan kallistaen poispäin itsestä, jalalla painetaan poljinta ja nostetaan rauta maasta. Rikkaruohon saa irrotettua painamalla varren liukuvaa osaa alaspäin. Todella nopeaa ja tehokasta. Työasentokin on huomattavasti mukavampi kuin epämääräinen kykkiminen, polvillaan olo ja kumartelu.

Pihapuut

Pihallamme on kasvanut muuttaessamme pelkästään koivuja ja yksi vaahtera. Naapurin kuusiaidan saimme esiin, kun Matti purki huonokuntoisen raja-aidan ja minä istutin moneen kertaan ylistetyn douglas-kuusen ovemme läheisyyteen. (pitää muuten kertoa surullinen uutinen, kuusi ei kestänyt viime talvea vaan on nyt ihan haaleanvihreä ja ruosteenruskea...)

Jostakin syystä aloin kaivata viime vuonna pihallemme näiden puiden lisäksi pihlajaa. Sillä on kaunis kukinta, helakat marjat ja suurimmalla osalla vielä upea syysväri. On siis varsinainen ihme, etten ole aiemmin innostunut siitä. Niinpä viime kesänä istutin uuden tuija-aidan viereen muutaman pihlajan.

Koivujen lehdet ovat merkinneet minulle puhjetessaan kesän olevan aivan nurkan takana. Ne ovat olleet ehdottomasti raikkaiden aamujen, peippojen liverryksen ja loputtoman kesän  puita. Olen kuitenkin alkanut arvostaa myös vaahteran vuoden kiertoa ja seuraavaksi odotan rakastuvani pihlajiin. Ainakin nämä herkät loppukevään lehdet antavat lupauksen siitä.

Kuopimista

Aloitin puutarhatyöt hirveimmästä hommasta; kitkemisestä. Etupihan penkki saa tänä vuonna oikein kunnon huolenpitoa, sillä olen kääntänyt maan kerrankin kunnolla. (kuvasta näkyy, että sain myös vähän apuja)

Viime syksynä siirsin etupihan penkistä paljon kasveja takapihan uuteen penkkiin, joten tila ruopata maa kunnolla oli tällä kertaa ruhtinaallisesti.

Tyhjä tila tarkoittaa myös uusia hankintoja. Tällä haavaa olen halunnut etupihalle enemmän ikivihreitä, sillä talvella siihen osaan puutarhaa kiinnittää eniten huomiota.

Ikivihreiksi valikoitui tuivioita, jotka pärjäävät koivun kaverina, vuorimäntyjä ja alppiruusuja. Penkin maa on melko hapan, koska se on perustettu turpeeseen, joten toivon näiden kasvien tykkäävän siitä. Alppiruusut ovat tietysti haastavimpia, mutta valitsin suomalaisen Haagan, jonka luvattiin kestävän vitosvyöhykkeellä saakka.

Pöytäliina

Viikonloppuna kävimme hakemassa uuden pöytäliinan terassille lämpimien ilmojen innoittamana. Grilli ja muut ruuanlaittovehkeet ovat tosin vielä varastossa, mutta first things first.

Meillä on ollut muutaman vuoden Pentikin liina, joka viime syksynä sai lähtötuomion. Liinan käytännöllisyyden (pinnoite) ja kauneuden (ei-muovi-liina) vuoksi ostin taas saman putiikin pöytäliinan.

Tällä kertaa päädyin Lupiini-kuosiin. Se oli ehdottomasti ihanin. Kysyin muodon vuoksi myös Matin mielipidettä asiaan ja hänkin kannatti Lupiinia. Se se sitten oli. Saatan hankkia kesemmällä samaa kuosia tyynyt terassin sohvalle. Se hankinta tosin on hyvin keliriippuvainen. Jos kesä on samanlainen kuin viime vuonna, tyydyn vain pöytäliinaan.