Musiikilla on merkillinen voima heittää ihminen yht`äkkiä lähes viisitoista vuotta taaksepäin ja kuvata jotakin sellaista, johon sanat eivät riitä. Voisin kuvitella, että kaksikymppinen minä olisi rakastanut tätä biisiä. Sulkenut silmänsä humalassa RT:n tanssilattialla ja nostanut kädet ilmaan. Kävellyt korkokengät kädessä kotiin, kun aurinko on jo noussut. Voin vieläkin maistaa suolan, tequilan ja sitruunan liiton, kun se kumottiin irvistellen tahmealla baaritiskillä.
Mietin, että onko biisi tarkoitettu meidän sukupolvellemme nostalgiseksi lauluksi? Vai tuntuuko kappale tämän hetken parikymppisestä siltä, että joku on tajunnut koko sen katkeransuloisen, sekavan, hapuilevan ja samaan aikaan helvetin itsevarman tyypin sielunmaiseman? Juodaanko enää tequilaa? Ja mihin se kaikki aika katosi?
Samana iltana, kun olin unen ja valveen rajamailla, vierestä kuului varovasti: "Mehän voidaan vielä mennä ja ostaa se pullo tequilaa?" Mutta ei, ei me enää voida. Nuoren aikuisen huolettomuus ja ajatus siitä, että kaikki on mahdollista; pakata kamat kassiin ja lähteä - se on ohi.
Eikä se haittaa.
Mä kuulin/kuuntelin tänään tämän kappaleen ensimmäisen kerran, kun ajeltiin Vaasasta kohti kotia. Totesin, että tää kappale ois voinut jäädä ihan hyvin tekemättä. Vaikka oon pitänyt Vesalan musiikista, niin just tästä kappaleesta en saanut mitenkään kiinni. Selityksenä lienee se, ettei sillä ollut kosketuspintaa omaan elämään. Melodiakin oli mun mielestäni kovin yksitotinen. Olen siis selkeästi liian vanha enkä kuulu tämän kappaleen kohderyhmään. :D
VastaaPoistaEli tää siis on sukupolvikappale! :D nyt tarvitaan vielä jonkun teinin mielipide asiaan, että mun hypoteesi saa vahvistusta.
VastaaPoistaKuuntele Miran Pinnan alla. Musta sen on myös kiva. Tämä kommenti siis lähinnä PMMP hengessä annettu, ei niinkään tuohon biisiin liittyen. Siinä kuuluu tosi vahvasti Pariisin kevät.
VastaaPoistaP
Mä kuulin sen SNL:ssa ja livenä se ei ollut musta kovin hyvä. Mutta pitää kuunnella vielä studioversio ja päättää sitten.
VastaaPoista