keskiviikko 3. helmikuuta 2016

This could be start of a beautiful friendship

Kun Vee syntyi yritimme totuttaa kissoja asiaan. Annoimme tutustua vauvan leluihin, sänkyyn ja muihin tavaroihin. Sairaalasta Matti taisi viedä jonkun vaatteen kissojen nuuhkittavaksi. Kuitenkin kävi niin, että uusi tulokas oli shokki. Niin iso shokki, että pari viikkoa Veen tulon jälkeen Emma lähti eikä sen koommin ole takaisin tullut.

Inkeri vetäytyi erityisesti Emman lähdön jälkeen omiin oloihinsa ja oli selvästi surkea. Kun Vee alkoi möllöttää lattialla ja heiluttaa raajojaan, pelkäsi Inkeri sitä kuollakseen. Kissa tuli aamuisin yöjalasta kotiin, söi varovasti, hipsi yläkertaan ja nukkui siellä päivän. Illalla se tassutteli alakertaan, pyysi pari rapsutusta ja lähti taas yöhön.

Kun Vee oppi ryömimään, olin huolissani siitä, miten kissan ja pojan välillä käy. Mutta molemmat ovat yllättäneet. Vee rakastaa Inkeriä ja ryömii sen perässä mihin vaan. Kissan pehmeä turkki kiinnostaa aivan mahdottoman paljon. Ja sen ruokailun katseleminen on parasta viihdettä.

Pikku hiljaa Inkerikin on oppinut sulattamaan näitä rakkaudenosoituksia. Se hipsii melko läheltä Veetä kävelyreiteillään ja käy välillä makaamaan tämän eteen. Vee on jollakin tapaa oppinut, että Inkerin syödessä on tyytyminen sen katseluun syöttötuolista tai sylistä. Kun suustani parahtaa "Varovasti!", osaa Vee hiljentää kätensä liikettä ja koskea Inkeriä miltei silittäen.

Olemme jo muutaman kerran yllättäneet Inkerin Veen vierestä nukkumasta ja siitä näyttää tulevan tapa. Kuitenkin suurin luottamuksen osoitus oli tämä:


Vee oli tapansa mukaan kiinnostunut Inkerin vesikupista, mutta kissapa tuli samoille apajille. Ja alkoi hetken vilkuilun jälkeen popsia naksuja suuhunsa kaikessa rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti