lauantai 24. tammikuuta 2015

Tilkkupeitto

Tein tämän tilkkupeiton jo viime syksynä. Siitä asti se on nököttänyt kaapissa viikattuna, koska kissat tykkäsivät löhöillä sen päällä. Ihan kiva kissoille, mutta ajattelin kuitenkin säästää sitä vauvaa varten.



Aloitin peiton teon hiukan ristiriitaisissa tunnelmissa. Se oli oikeastaan vastaisku sitä pelkoa kohtaan, jota tunsin. Hetken aikaa nimittäin raskauden jatkuminen oli hyvin epävarmaa. Koska jouduin pääasiassa oleilemaan sohvalla, halusin jotain tekemistä ja pohdin, että virkkaamalla vauvalle tilkkupeiton, pelkäisin vähemmän. En tiedä onko se yhtään loogista, mutta auttoi.

Peitosta tuli tosi kiva ja nyt kun katselen sitä, harmittelen etten tehnyt siitä isompaa. Tosin tilkkujen virkkaus sujui nopeasti, joten periaatteessa samankaltaisen voisi tehdä myös suurempana. Todellakin periaatteessa, veikkaan ettei periaate pääse toteuttamisen asteelle.



Peittoon sain inspiraation täältä ja oma tuotokseni on melkein yksi yhteen tämän bloggaajan peiton kanssa. Halusin sellaisen, joka sopii sisustukseemme eikä ole leimallisesti lapsellinen. Tosin tämän ajatuksen tunnustan muuttuneen. Vielä syksyllä ajattelin hankkivani vain jotain ajattomia, kivoja tavaroita, joita lapsi voi käyttää koko lapsuutensa ja nyt kun olemme menossa sunnuntaina Ikeaan, olen netistä katsellut kaikenmaailman lapsekkaita karhumattoja, pupupeittoja ja pienen pieniä tuoleja ja pöytiä (vaikka oikeasti tarvitsemme vain pinnasängyn ja siihen härpäkkeet). Että ehkä seuraavaksi virkkaan jonkin pikku kettuja vilisevän viltin.









4 kommenttia:

  1. ihanat värit! Ja hauska, että tuo keskiosa on pyöreä eikä kulmikas niin kuin useimmissa neliskulmaisissa paloissa.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana peitto, että sä olet niin taitava. Noh, ostitko kaikenlaista söpöä ikeasta? ;) Niin siinä vaan käy, sitä sekoaa kaikenlaisiin juttuihin sen pienen ihmeen myötä. Itse morkkasin kaikki arvokkaita pikkuvaatteita ostavat raskausaikana ja nyt syydän lähes joka pennin niihin.. :D

    VastaaPoista
  3. Joo, matti nauraa mulle, kun hankin kaikkea hölmöä rekvisiittaa. Tarpeelliset saatiin, mutta myös pilvi- ja aurinkotyynyt sekä kissahelistimet, eli siis hyvin välttämättömiä 😀 mutta nyt ei varmaan tarvitse enää kauheesti kaupoille mennä, joten ehkä tää tästä laantuu... Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kaikkea todella "tarpeellista" tulee varmasti mieleen ja ostoskoriin vielä moneen kertaan ;)

      Poista